Olli-Pekka Karjalainen palasi voitokkaasti Joensuun Eliittikisoihin

Olli-Pekka Karjalainen palasi voitokkaasti Joensuun Eliittikisoihin

Olli-Pekka Karjalainen palasi pitkältä kilpailutauolta tyylikkäästi. Hän voitti Joensuussa Vattenfall Eliittikisojen miesten moukarinheiton tuloksella 76,54. Noin 4000 katsojaa näki 25 asteen helteessä myös Jonathan Åstrandin, Tommi Evilän ja Antti Korkealaakson voittavan lajinsa.

 



Töysän Vedon Karjalainen linkosi pisimmän kaarensa toisella kierroksella. Hän olisi voittanut kilpailun myös toiseksi pisimmällä heitollaan, joka kantoi 76,02.

Karjalaisen tulos ylittää Daegun B-rajan ja Helsingin A-rajan. Karjalainen paransi toukokuussa Japanissa heittämäänsä kauden ainoaa kilpailutulostaan puolellatoista metrillä.

Kauden kärkitulosta hallussaan pitävä IF VOM:n David Söderberg joutui tyytymään kakkossijaan tuloksella 74,21. Kaksi ensimmäistä Eliittikisaa voittanut ja kovimmat karjunnat esittänyt Porin Pyrinnön Tuomas Seppänen oli kolmas tuloksella 74,06.

 

Åstrand  löi Yhdysvaltain MM-edustajan

IF Kraftin Jonathan Åstrand keräsi 200 metrillä kovia päänahkoja, mutta ei kyennyt juoksemaan tavoitteena ollutta Suomen ennätystä. Åstrandin voittoaika oli 21,01. Yhdysvaltain MM-joukkueeseen Daeguun valittu Jeremy Dodson viipyi matkalla 21,09 ja Trinidad & Tobagon moninkertainen arvokisafinalisti Marc Burns 21,38.

Åstrand hallitsi juoksu lähdöstä maaliin. Hän oli loppusuoralle kaarruttaessa muita edellä ja piti nimekkäämmät miehet helposti takanaan. Etusuoralla puhalsi 0,2 sekuntimetrin vahvuinen myötätuuli, mutta kaarteessa menoa hidasti vastatuuli.

 

Evilä päihitti junioreiden maailmanmestarin

Tampereen Pyrinnön Tommi Evilä tempaisi miesten pituushypyn ykköseksi tuloksella 781. Eteläafrikkalainen hallitseva junioreiden maailmanmestari Luvo Manyonga saksasi toiseksi tuloksella 780.

Evilä leiskautti voittotuloksensa heti ensimmäisellä kierroksella. Manyonga venytti parhaansa viidennellä kierroksella. Kumpikin hyppäsi pisimmän suorituksensa lähestulkoon tyynessä 0,1 sekuntimetrin vastatuulessa. Yli kahdeksan metriä hypännyt yhdysvaltalainen Norris Frederick jäi kolmanneksi tuloksella 770. Helsingin Kisa-Veikkojen Roni Ollikainen ponkaisi 758 ja Lauttakylän Lujan Petteri Lax 756.

Evilä on voittanut tänä kesänä kaksi Eliittikisaa ja sijoittunut kahdesti kolmanneksi. Manyongan sarja on neljäs, toinen, ykkönen ja toinen.

 

Keskisalo juoksi 8.30:een

Joensuun Katajan Jukka Keskisalo sijoittui 3 000 metrin estejuoksussa neljänneksi ajalla 8.30,82. Aika on parempi kuin Daegun B-raja, mutta tavoitteena ollut Daegun A-raja jäi yli seitsemän sekunnin päähän. Ylikiimingin Nuijamiesten Janne Ukonmaanaho juoksi kuudenneksi ajalla 8.38,30. Hän jäi Lapinlahdella juoksemastaan ennätyksestä 11 sekuntia. Ukonmaanaho juoksi välillä jopa Keskisalon edellä.

Vuonna 2010 Barcelonan EM-kilpailussa juossut Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Joonas Harjamäki jäi yhdeksänneksi ajalla 9.11,11.

Kärkikolmikko oli sama kuin Lapinlahdella, mutta järjestys vaihtui. Kenialainen Elijah Chelimo voitti uudella kenttäennätyksellä 8.22,73. Etiopialainen Nahom Tariku oli toinen ajalla 8.23,15 ja Lapinlahdella voittanut australialainen Youcef Abdi kolmas ajalla 8.23,16.

 

Bergdahl juoksi kauden kärkiajan

IK Falkenin Mikael Bergdahl rutisti miesten 1 500 metrillä parhaaksi suomalaiseksi ajalla 3.41,70. Hän alitti Helsingin EM-kilpailujen B-rajan ja jäi ennätyksestään vain 0,29 sekuntia. Aika on myös kauden kotimainen kärkitulos. Bergdahl sijoittui erittäin tasaisessa kilpailussa seitsemänneksi. Voiton vei australialainen James Kaan uudella kenttäennätyksellä 3.40,09. Bergdahl oli kilpailun paras eurooppalainen juoksija.

Hänen seurakaverinsa Niclas Sandells tuli kymmenenneksi ajalla 3.42,53. B-erän voitti Karhulan Urheilijoiden Miro Laurila uudella ennätyksellään 3.48,73. Joensuun Katajan 19-vuotias Arttu Vattulainen juoksi ensimmäistä kertaa alle neljän minuutin. Hän sijoittui B-erässä neljänneksi ajalla 3.56,73.

 

Keihäsvoitot menivät Yhdysvaltoihin

Yhdysvaltalainen Sean Furrey voitti tuulettomassa säässä käydyn miesten keihäänheiton tuloksella 78,57. Pielaveden Sammon Antti Ruuskanen oli paras suomalainen tuloksella 78,08. Lapinlahden Vedon Sampo Lehtola heitti kolmanneksi tuloksella 77,30. Lehtola sijoittui puolitoista viikkoa sitten 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa kuudenneksi ennätyksellään 78,50.

Kukaan kilpailijoista ei ylittänyt Joensuussa edes Daegun B-rajaa 79,50. Lapuan Virkiän Harri Haatainen jäi kilpailusta pois, koska keskittyy jo perjantaina Tukholmassa järjestettävään Timanttiliigan kilpailuun.

Nuorten EM-kilpailujen pronssimitalisti Tohmajärven Urheilijoiden Oona Sormunen sijoittui naisten keihäänheitossa kolmanneksi tuloksella 54,67. Pisimmällä mahdollisella vauhdilla heittänyt yhdysvaltalainen Rachel Yurkovich voitti tuloksella 57,38. Ruotsalainen Anna Wessman kepitti lyhyellä mutta terävällä vauhdilla heittävän Sormusen tuloksella 55,76.

 

Storbacka paransi hulppeasti ennätystään

IK Falkenin Karin Storbacka paransi naisten 1 500 metrillä ennätystään peräti yhdeksällä sekunnilla aikaan 4.13,66. Hän kohensi samalla Heidi Erikssonin nimissä ollutta kauden kotimaista kärkiaikaa sekunnilla. Aika on myös parempi kuin Helsingin EM-kilpailujen B-raja. Australialainen Zoe Buckman kukisti loppusuoran voittotaistelussa yhdysvaltalaisen Erin Donohuen ja valkovenäläisen Natalia Koreivon.

Voittoaika 4.06,06 on 22-vuotiaan Buckmanin uusi henkilökohtainen ennätys ja Joensuun kenttäennätys. Tällä kertaa kolmanneksi jäänyt Koreivo voitti Lapinlahdella ylivoimaisesti 800 metriä.

Storbacka kukisti omassa kiritaistelussaan japanilaiset Ayako Jinnouchin ja Ruriko Kubon, italialaisen Judit Vargan ja IF Nykarlebynejdenin Heidi Erikssonin. Eriksson sijoittui kahdeksanneksi ajalla 4.18,30. Kärkikolmikko karkasi heti alussa, ja Eriksson veti seuraavaa joukkoa. Storbacka nousi viimeisellä kierroksella komeasti kahdeksannelta sijalta neljänneksi.

 

Korkealaakso kukisti Heinän ja Kronbergin

Suomen ennätysmies Osku Torro Jyväskylän Kenttäurheilijoista sijoittui miesten korkeushypyssä toiseksi rutiinituloksella 220. Hän ylitti aloituskorkeutensa 210 toisella, 214 ja 217 ensimmäisellä sekä 220 kolmannella yrityksellä. Saksalainen Matthias Haverney voitti tuloksella 223. Talvella hallissa 224 hypännyt Tampereen Pyrinnön Jussi Viita ylitti tällä kertaa 214.

Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Antti Korkealaakso kukisti miesten 110 metrin aitajuoksussa Helsingin IFK:n Joona-Ville Heinänen neljällä sekunnin sadasosalla. Ruotsalainen Pohjoismaiden ennätysmies Robert Kronberg jäi Lapinlahden Eliittikisojen tapaan suomalaisten taakse kolmanneksi.

Korkealaakson aika oli 14,07, Heinän 14,11 ja Kronbergin 14,13. Korkealaakso ja Heinä aitoivat ensimmäiset kahdeksan aitaa aivan yhtä jalkaa, mutta Korkealaakso onnistui paremmin kahden viimeisen aidan ylityksessä ja loppusileän rutistuksessa.

Pitkissä trikoissa juossut Kronberg lähti kankeasti liikkeelle, mutta paransi juoksuaan loppua kohti. Kronberg ja Arto Bryggare jakavat Pohjoismaiden ennätyksen ajalla 13,35. Mielenkiintoinen kuriositeetti on myös se, että kummankin ennätys 100 metrin sileällä on täsmälleen sama 10,60.

 

Neziri aitoi kakkoseksi

Junioreiden Euroopan mestari Porin Yleisurheilun Nooralotta Neziri sijoittui naisten 100 metrin aitajuoksussa toiseksi ajalla 13,62. Nigerialainen Seun Adigun voitti ajalla 13,35.

Vasemmalla jalalla aidat ylittävä Adigun karkasi viereisellä radalla juosseelta ja aidat oikealla jalalla ylittävältä Neziriltä heti lähdössä. Neziri juoksi Tallinnassa Euroopan mestariksi yhden sekuntimetrin vastatuuleen ajalla 13,34. Joensuussa tuuli puhalsi vastaan 1,5 sekuntimetrin voimalla.

 

Tarasova työnsi yli 18 metriä

Venäjän mestaruuskilpailujen tämänvuotinen pronssimitalisti Irina Tarasova voitti naisten kuulantyönnön uudella Joensuun keskuskentän ennätyksellä 18,42. Hänen oma ennätyksensä on 18,72. Nokian Urheilijoiden Suvi Helin työnsi toiseksi tuloksella 15,12. Hänen ennätyksensä ja kauden kotimainen kärkitulos on 15,96. Viipurin Urheilijoiden 20-vuotias Katja Kantanen paransi ulkorataennätystään lukemiin 14,86. Hän on työntänyt hallissa tasan 15 metriä.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Elina Torro hyppäsi pituutta 616, jolla sijoittui kolmanneksi naisten kilpailussa. Lahden Ahkeran Noora Pesola ponkaisi 609. Pesolan hyppäämä kauden kotimainen kärkitulos on 618. Venäläinen Jekaterina Malisheva voitti tuloksella 642. Tuuli pyöri kilpailun aikana 2,6 sekuntimetrin myötätuulesta 1,8 sekuntimetrin vastatuuleen.

 

Korir voitti 5000 metriä

Turun Urheiluliittoa edustava kenialainen Lewis Korir voitti miesten 5000 metriä uudella Joensuun kentän ennätyksellä 13.33,64. Taloudellisen matalalla mutta samalla lennokkaalla askeleella juokseva Korir karisti toiseksi tulleen japanilaisen Tsuyoshi Ugachin kannoiltaan 300 metriä ennen maalia. Ugachin aika oli 13.38,39. Hänen lisäkseen kaksi muutakin japanilaista juoksi alle 14 minuutin.

Korir jäi juhannuksena Pudasjärvellä juoksemastaan ennätyksestä vain puoli sekuntia. 25-vuotias Korir kipitti toukokuussa Helsingissä 10000 metrillä loistavan ajan 27.41,33.

Paras suomalainen oli ajalla 14.28,66 kahdeksanneksi sijoittunut Sjundeå IF:n Jarkko Hamberg. Keuhkoputken tulehduksesta toipunut vitosen ja kympin hallitseva Suomen mestari, Joensuun Katajan Matti Räsänen, jäi yhdeksänneksi ajalla 14.39,23.

Yhdysvaltalainen Charonda Williams voitti naisten 200 metriä ajalla 23,40. Tampereen Pyrinnön Ella Räsänen juoksi ajan 24,56 ja Pellon Ponnen Sari Eero (o.s. Keskitalo) ajan 24,60. Kilpailu juostiin 0,7 sekuntimetrin vastatuuleen.

Unkarilainen Barbara Petrahn voitti naisten 400 metriä ajalla 54,35. Suodenniemen Urheilijoiden Jenniina Halkoaho juoksi ajan 56,07 ja Raision Kuulan 800 metrin juoksija Heidi Pappila ennätyksensä 56,10.

(Jyrki Repola.)

 

JOENSUU 27.7.2011 Vattenfall Eliittikisat 4/5

Miehet,

200 m (+0,2): 1) Jonathan Åstrand NärpKr 21,01 (Helsingin B-raja), 2) Jeremy Dodson Yhdysvallat (USA) 21,09, 3) Marc Burns Trinidad & Tobago (TRI) 21,38, 4) Bryan Miller Yhdysvallat (USA) 21,38, 5) Emmanuel Appiah-Kubi Ghana (GHA) 21,53, 6) Ronalds Arajs Latvia (LAT) 21,91, 7) Petteri Monni JKU 22,14, 8) Ville Myllymäki KankaanpSL 22,27.

1500 m: 1) James Kaan Australia (AUS) 3.40,09, 2) Craig Miller Yhdysvallat (USA) 3.40,10, 3) Hamish Carson Uusi-Seelanti (NZL) 3.40,82, 4) Jordan Williamsz Australia (AUS) 3.40,96, 5) Willy Rotich TuUL (KEN) 3.41,41, 6) John Bolas Yhdysvallat (USA) 3.41,45, 7) Mikael Bergdahl PedersFa 3.41,70 (kkk), 8) Barnabás Bene Unkari (HUN) 3.41,74, 9) Yasuhiro Tago Japani (JPN) 3.42,18, 10) Niclas Sandells PedersFa 3.42,53, 11) Paul Robinson Irlanti (IRL) 3.42,57, 12) Tommy Schmitz Yhdysvallat (USA) 3.46,35, 13) Riku Marttinen HeinolIs 3.52,28, Takeshi Kuchino Japani (JPN) & Horoshi Ino Japani (JPN) keskeyttivät. - 400 m Kuchino 57,94. 800 m Kuchino 1.57,53. 1200 m Schmitz 2.57,99.

B-erä: 1) Miro Laurila KarhU 3.48,73, 2) Joonas Lehtinen TuUL 3.52,32, 3) Jari Räsänen PolvijU 3.55,60, 4) Arttu Vattulainen JoKa 3.56,73, 5) Olli Pulkkanen KuopNMKY 3.57,77, 6) Janne Määttä TP 4.05,42, 7) Jouni Virtanen HKV 4.14,45, Teemu Ruippo JoKa keskeytti.

5000 m: 1) Lewis Korir TuUL (KEN) 13.33,64 (kenttäennätys), 2) Tsuyoshi Ugachi Japani (JPN) 13.38,39, 3) Yusuke Takabayashi Japani (JPN) 13.53,50, 4) Chihiro Miyawaki Japani (JPN) 13.56,03, 5) Kazuya Deguchi Japani (JPN) 14.14,30, 6) Eric Senorski Ruotsi (SWE) 14.14,56, 7) Johan Wallerstein Ruotsi (SWE) 14.18,17, 8) Jarkko Hamberg SjuIF 14.28,66, 9) Matti Räsänen JoKa 14.39,23, 10) Eric Widing Ruotsi (SWE) 15.04,25, Donnie Cowart Yhdysvallat (USA) & Miika Takala JKU keskeyttivät. - 1000 m Cowart 2.41,70. 2000 m Cowart 5.24,73. 3000 m Korir 8.07,97. 4000 m 10.51,70.

3000 m ej: 1) Elijah Chelimo Kenia (KEN) 8.22,73 (kenttäennätys), 2) Nahom Mesfin Tariku Etiopia (ETH) 8.23,15, 3) Youcef Abdi Australia (AUS) 8.23,16, 4) Jukka Keskisalo JoKa 8.30,82 (Daegun B-raja, Helsingin A-raja), 5) Joshua McAdams Yhdysvallat (USA) 8.36,33, 6) Janne Ukonmaanaho YlikiimNM 8.38,30 (Helsingin B-raja) 7) Krystian Zalewski Puola (POL) 8.41,47, 8) Brett Robinson Australia (AUS) 8.58,20, 9) Joonas Harjamäki SeinäjSU 9.11,11, Teppo Syrjälä TeivoSt keskeytti. - 1000 m Tariku 2.46,10. 2000 m Tariku 5.34,78.

110 m aj (+0,4): 1) Antti Korkealaakso SeinäjSU 14,07, 2) Joona-Ville Heinä HIFK 14,11, 3) Robert Kronberg Ruotsi (SWE) 14,13, 4) Pasi Roslund RaumU 14,44.

Korkeus: 1) Matthias Haverney Saksa (GER) 223, 2) Osku Torro JKU 220, 3) Normunds Pupols Latvia (LAT) 217, 4) Roman Jevgenjev Venäjä (RUS) 217, 5) Henderson Dottin Barbados (BAR) 214, 6) Jussi Viita TP 214, 7) Mehdi Alkhatib Ruotsi (SWE) 214, 8) Lauri Stenroth JanJa 200, Mikael Rajala EspTa ilman tulosta. - Torro (210-xo, 214-o, 217-o, 220-xxo, 223-xxx).

Pituus: 1) Tommi Evilä TP 781 (-0,1), 2) Luvo Manyonga Etelä-Afrikka (RSA) 780 (-0,1), 3) Norris Frederick Yhdysvallat (USA) 770 (-0,6), 4) Roni Ollikainen HKV 758 (-0,8), 5) Petteri Lax LauttakLu 756 (-0,2), 6) Otto Kilpi NokU 732 (+1,0), 7) Eetu Viitala KuortKu 721 (-0,8). - Evilä (781/-0,1, x, x, 565/-0,9, 770/-0,5, 779/-0,7)

Moukari: 1) Olli-Pekka Karjalainen TöysVe 76,54 (Daegun B-raja, Helsingin A-raja) , 2) David Söderberg IFVOM 74,21 (Helsingin B-raja) , 3) Tuomas Seppänen PoPy 74,06 (Helsingin B-raja), 4) Juha Kauppinen KangKi 71,87, 5) Eivind Henriksen Norja (NOR) 69,89, 6) Arno Laitinen JKU 68,85, 7) Kai Räsänen PyhäselU 66,85. - Karjalainen (x, 76,54, x, x, 76,02, 73,80). Söderberg (72,92, 73,72, 73,73, 74,21, x, 72,16). Seppänen (72,74, 74,06, 70,69, x, 70,73, x).

Keihäs: 1) Sean Furey Yhdysvallat (USA) 78,57, 2) Antti Ruuskanen PielavSa 78,08, 3) Sampo Lehtola LapinlVe 77,30, 4) Jarkko Koski-Vähälä YlivKu 76,67, 5) Heiko Gross VesannU 73,99, 6) Mika Aalto RuovRy 73,25, 7) Lassi Etelätalo JoKa 71,78, 8) Mikko Löppönen JoKa 71,72, Pasi Turunen OutokPa ilman tulosta. - Ruuskanen (75,41, 78,08, x, 78,08, 75,61, 77,88).

Naiset,

200 m (-0,7): 1) Charonda Williams Yhdysvallat (USA) 23,40, 2) Kristina Zumer Slovenia (SLO) 24,13, 3) Barbara Petráhn Unkari (HUN) 24,48, 4) Ella Räsänen TP 24,56, 5) Flings Owusu-Agyapong Ghana (GHA) 24,60, 6) Sari Eero PellPo 24,60, 7) Elin Backman Ruotsi (SWE) 24,84.

B-erä (-0,9): 1) Beatrice Gyaman Ghana (GHA) 24,65, 2) Hanna-Maari Latvala KokkVei 24,87, Noora Hämäläinen JoKa hylättiin.

400 m: 1) Barbara Petráhn Unkari (HUN) 54,35, 2) Jenniina Halkoaho SuodennU 56,07, 3) Heidi Pappila RaisKu 56,10, 4) Juulia Hirvonen PyhäselU 63,08.

1500 m: 1) Zoe Buckman Australia (AUS) 4.06,06, 2) Erin Donohue Yhdysvallat (USA) 4.07,04, 3) Natalia Koreivo Valko-Venäjä (BLR) 4.08,31, 4) Karin Storbacka PedersFa 4.13,66 (kkk, Helsingin B-raja), 5) Ayako Jinnouchi Japani (JPN) 4.14,70, 6) Ruriko Kubo Japani (JPN) 4.15,88, 7) Judit Varga Italia (ITA) 4.17,57, 8) Heidi Eriksson IFNykarl 4.18,30, 9) Viktoria Pohorjelska Ukraina (UKR) 4.18,87, 10) Minori Hayakari Japani (JPN) 4.18,97, 11) Charlotta Fougberg Ruotsi (SWE) 4.20,03, 12) Suvi Selvenius HKV 4.22,63, 13) Katja Erävistö HKV 4.28,86, 14) Mira Tuominen ValkeakHa 4.32,24, 15) Cathey Mason Yhdysvallat (USA) 4.34,65, 16) Kaisa Tyni HaminPo 4.36,62, 17) Pihla Hokkanen SavRie 4.39,51, 18) Aurora Holopainen PorvU 4.44,00, 19) Mikaela Söderström PorvU 4.51,19, Melissa Bishop Kanada (CAN) keskeytti. - 400 m Bishop 63,56. 800 m Bishop 2.11,47. 1200 m Koreivo 3.18,37.

100 m aj (-1,5): 1) Seun Adigun Nigeria (NGR) 13,35, 2) Nooralotta Neziri PoYU 13,62, 3) Rosina Amenebede Ghana (GHA) 13,71, 4) Elisa Leinonen KajKi 13,78, 5) Irina Reshetkina Venäjä (RUS) 13,84, 6) Laura Ahola TuUL 14,05, 7) Viivi Avikainen MiKV 14,62.

Pituus: 1) Jekaterina Malysheva Venäjä (RUS) 642 (+0,1), 2) Sarah Nambawa Uganda (UGA) 632 (0,0), 3) Elina Torro LUM 616 (+0,9), 4) Noora Pesola LA 609 (+0,2), 5) Reeta Parkkonen MuuramYr 585 (+1,9), 6) Marika Partinen SimpU 574 (+1,5), 7) Eveliina Hovinen ÄänekU 561 (-0,5), 8) Miia Kiiski JoKa 549 (+0,4), 9) Sanna Jaatinen JoKa 531 (+0,3). -Torro (x, 609/+1,7, 600/+2,2, 605/+0,3, x, 616/+0,9). Pesola (x, x, 616/+0,9, x, 591/+0,1, x).

Kuula: 1) Irina Tarasova Venäjä (RUS) 18,42, 2) Suvi Helin NokU 15,12, 3) Katja Kantanen VU 14,86, 4) Ninna Keskimäki SaarU 10,48, Katri Hirvonen JoKa ilman tulosta. - Tarasova (17,92, 18,42, x, x, x, 18,38). Helin (14,56, x, 15,12, x, x, 14,96).

Keihäs: 1) Rachel Yurkovich Yhdysvallat (USA) 57,38, 2) Anna Wessman Ruotsi (SWE) 55,76, 3) Oona Sormunen TohmajU 54,67, 4) Heidi Nokelainen SimpU 49,87, 5) Viktoria Sudarushkina Venäjä (RUS) 49,24, 6) Piia Pyykkinen SaarijPu 48,05, 7) Anni Taponen JanJa 45,91. - Sormunen (x, 49,73, x, 54,67, 52,18, x).

Tulospalvelu